Solinaa ja hiljaisia siltoja -valokuvanäyttely Aurajoen opastuskeskus Myllärintalolla

Aurajoen opastuskeskus Myllärintalolla on 6.8.2017 asti esillä valokuvanäyttely Solinaa ja hiljaisia siltoja.

Näyttelyssä esillä olevat valokuvat on otettu Salon kansalaisopiston Leader-osarahoitteisen AKVA-tietoa Salon ja Kemiönsaaren vesistöistä -hankkeeseen liittyvän valokuvakurssin ”Jokiluontoa tutuiksi ja valokuviksi” aikana syksyllä 2014. Kurssin opettajana toimi valokuvaaja ja luontoharrastaja Jarmo Markkanen. Kurssin aiheena oli oppia tuntemaan jokivesiluontoa ja tallentamaan se valokuviksi. Lisäksi tehtiin valokuvausretkiä maastoon, joista kahdella oli mukana erillinen asiantuntija. Kurssin päätteeksi kuvista tehtiin valokuvanäyttely, jonka avajaiset olivat Salon kauppakeskus Plazassa 4.12.2014. Näyttely oli auki vuoden 2014 loppuun asti. Näyttelyn kävi katsomassa vieraskirjan mukaan 1450 ihmistä. Aurajoen opastuskeskus Myllärintalon kesänäyttelyssä on esillä osa näistä valokuvista.

Kuva: Kari Vauramo: Halikonjoki, 2014.